Ensimmäinen äitiysloma viikko.
Edessä valmistautumista tulevaan, vauvaan, kaikkeen muuttuvaan.
Tarttumista uuteen.
Ja elämän hyväksymistä tällaisenaan,
niin erinäköisenä kuin oli tarkoitus.
Äitiysloman alku ja pienet vauvanvaatteet valittuna mukaan, kun h-hetki toivottavasti pian koittaa.
Muistan, kun viimeksi lähdettiin ja mulla oli mukana vain pieniä 50cm vaatteita, joihin ei likka sitten koskaan mahtunutkaan. Tälläkertaa mukana on suosiolla paljon isommat vaatteet.
Jotenkin haikea olo valmistautua yksin kaikkeen; synnytykseen, vauva-aikaan ja arkeen kahden pienen kanssa. Olisi enemmän kuin ihanaa jakaa nytkin onni pienestä uudesta ihmisestä toisen kanssa. Toisen aikuisen, joka eläisi jaettua onnea ja iloa mukana. Olisi mukana hoitamassa ja tutustumassa pieneen.
Pitää vain uskoa, että äitinä pystyy antamaan kaiken sen yksinkin, mitä kaksi pientä tarvitsevat.
Millainenhan vauva noihin vaatteisiin puetaan? Mua on alkanut jännittämään. Toivottavasti samanlainen kuin siskonsa; hyvin yönsä nukkuva, tyytyväinen ja rauhallinen pieni. Varmaa on, että ainakin mielettömän rakas ja odotettu lisä meidän elämään - vaikkakin erilaiseen sellaiseen.
Muistan, kuinka en malttanut olla tuijottamatta nukkuvaa pientä, ja olin niin mielettömän onnellinen ja kiitollinen, ettei sille löydy sanoja.
Mä toivon, että nyt on samanlaista. Ja että onni ja kiitollisuus pyyhkivät kuitenkin kaiken muun yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti