Maanantait

Viikko on startannut taas vauhdilla - ja mua naurattaa. 

Järjestellessä kalenteria, 

suunnitellen mitä saa valmiiksi ja milloin.

Samalla tietäen, että yhden pienen hujauksen päästä päivä ovat taas juosseet ohi, 

kiiruhtaen liian lujaa vauhtia. 

Ja melkein huomaamatta on taas saatu hurjan paljon aikaan. 

Rakastan aikaansaamisen tunnetta. Sitä, kun tietää antaneensa kaikkensa ja tehneensä hommia asioiden eteen - olipa kyse mistä tahansa.

Rakastan tunnetta siitä, kun asiat tapahtuvat ja etenevät. Hommat toimivat ja tulokset näkyvät, vaikka ne vaatisivatkin kovaa työtä ja omistautumista. Tänään mun mieleen jäi osuva lause siitä, miten ihminen on tinkimätön ja periksiantamaton silloin, kun uskoo omaan asiaansa ja tekemiseensä. Ja innostus, joka siihen liittyy on suurin voimavara, jota ei millään rahalla pysty ostamaan. Allekirjoitan täysin.

Sen takia maanantait kai tuntuvatkin pirun hyviltä päiviltä - silloin on nimittäin taas aika tehdä ja saada aikaan, innoissaan kaikkensa antaen. 

32. Raskausviikko

Ja se päivä on täällä,

kun ei enää itse meinaa saada lenkkareita jalkaan,

ainakaan ilman tajutonta ähkimistä ja epämukavia asentoja. 

Tällä viikolla;

- Mieletöntä mahan kasvua ja painonnousua. Mua ihmetyttää, kuinka samanlailla kaksi ihan erilailla vietettyä raskautta voikin edetä. Ensimmäisellä kerralla liikunta oli nollissa ja ruokailut ihan eri mallilla. Silti paino nousee ja maha kasvaa täysin samaa vauhtia. Saa nähdä ehtiikö tässäkin raskaudessa kerääntyä kiloja se 30.

- Paljon ulkoilua ja syyssäästä nauttimista. On ihanaa, että sohvalle jumiutuminen ei oo ollut vaihtoehto näiden kuukausien aikana. Tai ylipäätään enään. Mä rakastan meidän pyöräretkiä neidin kanssa yhdessä. Varsinkin viikonloppuisin ja ajan kanssa; kävelylenkkejä ja puistoissa istumista.

- Totaalinen kyllästyminen raskaana olemiseen. Raskaus on järjettömän pitkä aika. Ja vaikka oonkin voinut ja jaksanut hyvin ajan juostessa hurjaa vauhtia, alkaa tää kömpelyys ja hitaus kyllästyttämään. 

- Jännitys. Jännittää tuleva. Eritavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Jännittää millaiseksi meidän perhe muovautuu. Oon niin tottunut meidän elämään tällaisenä. Millaista on olla kahden lapsen äiti? Mitä on edessä? Miten ehtii kaiken? Tuplaantuuko rakkaus ja riittääkö huomiota molemmille tasapuolisesti?

- Paljon paljon liikkeitä ja hikkaa. Eipä tarvitse huolehtia onko kaikki kunnossa näiden liikkeiden keskellä. Hassua, että mua ei yhtään huoleta tai pelota sekään sairastuuko tulevakin lapsi diabetekseen, tai vaikka sairastuisikin. Tuntuu, että muita ympärillä olevia se huolestuttaa paljon enemmän. Päinvastoin, tuntuu oudolta ajatus olla lapsen kanssa, jonka verensokereita ei tarvitse olla mittaamassa jatkuvasti. 

- Suurena helpotuksena puolikas lupaus siitä, ettei tätä raskautta annettaisi mennä yliaikaa. Neiti syntyi viisikiloisena kahden viikon yliaika käynnistyksen jälkeen. Ja luojan kiitos, vihdoin turhien sokerirasituksissa ravaamisten ja sata kertaa toistettujen pyyntöjen jälkeen sain neuvolassa pienen lupauksen siitä, että pääsisin ennen synnytystä koko arvioon, eikä tätä raskautta annettaisi mennä yliaikaa - ainakaan niin paljoa. 

Raskausajan ruokavalio

Sillä mitä syö, on mieletön vaikutus kaikkeen; 

oloon, jaksamiseen, energiaan ja siihen miltä tuntuu - varsinkin näin raskausaikana.

Viime raskauden jälkeen mun ruokailutottumukset teki täyskäännöksen - luojan kiitos. 

Vielä muutama vuosi sitten söin nimittäin lähinnä eineksiä, muroja, leipää, mansikka-banaani jogurttia ja nuudeleita, pitäen niitä ravitsevina aterioina. Sen takia onkin hauskaa huomata, että vaikka kuluvan raskauden aikana oon syönyt täysin eri tavalla kuin edellisessä, kilot kerääntyy ihan samaa tahtia.  Tosin, olo on ihan erilainen - ja sehän se on mikä merkitsee!

Meillä päivät menee aikalailla saman kaavan mukaan ruokailun suhteen. Osansa siihen tuo luonnollisesti neidin diabetes, joka meillä varmistaa säännöllisen ateriarytmin, eli syömisen noin 3 tunnin välein- eikä muuten oo ollenkaan huono juttu!

Aamu starttaa jokaikinen päivä smoothiella; banaania, avokadoa, vadelmia, mustikoita,  minttua kaura-, pähkinä- tai täysmaitoa ja jos kaapista löytyy pinaattia tai muuta vihreetä. + lime/sitruunavedellä ja liian monella kupilla kahvia. 

Musta on jo ajatuksena ilahduttavaa tietää, että heti herättyä saadaan iso annos vitamiineja ja ravintoaineita päivään. Ja pakko myöntää, että oon tosi ilonen siitä, että pieni kolmevuotias osaa aamusmoothien lisäksi kaivata marjoja, pähkinöitä ja vihanneksia pitkin päivää.

Lounas ja päivällinen on myös päivittäin aika saman kaavan mukaisia, hyväksi todettuja helppoja arkiruokia pyöritellen, ehdottomasti tuoreista raaka-aineista koostuvia aterioita.  Uunikasviksia ja lohta. Riisiä ja haudutettuja vihanneksia, kanaa + kookosmaitoa. Keittoja eri versioina. Salaatteja. Höyrytettyjä vihanneksia. Ja jos ei vaan jaksa saattaa päivällisenkin korvata meillä iso smoothie.

Pyrin helpottamaan viikkoja tekemällä sunnuntaisin isoja satseja ruokaa valmiiksi. Ja vaikka nautinkin yli kaiken lounaalla ulkona syömisestä, on omat eväät viimeaikojen hektisyydessä olleet suuri ajan säästö, plus on kiva tietää mitä syö. 

Välipalat on mulle ehdottomia ja kulkee mukana - olipa millainen päivä tahansa tiedossa. Pähkinöitä, avokadoa, marjoja - työpäivän aikana yleensä aamulla keitettyjä kananmunia, hedelmä tai lautasellinen puuroa.  En voi tajuta miten oon aiemmin saanut itsestäni mitään irti ilman kunnon aamiaista tai välipaloja. Ja nykyään musta on tullut sellainen, nälkäisenä pirun kiukkuinen, joten ihan senkin vuoksi vannon välipalojen voimaan! 

Juon päivän aikana vettä älyttömän paljon. Muutenkin vähintään sen suositellun kolme litraa, mutta näin raskaana huomaa veden tarpeen olevan jossain ihan eri mittakaavassa - ja mikäli en oo pitänyt juomisesta huolta, huomaan sen hyvin nopeesti olosta. 

Illat meillä taas päätyy lähes poikkeuksetta isoihin puurolautasiin. Kaurapuuroa, chia-siemeniä, banaania ja kookosöljyä, tai neljänviljanpuuroa maidolla. Helppoa ja pirun hyvää.

Syödään siis ihan älyttömän yksinkertaisesti, joidenkin mielestä ehkä jopa tylsästi samaa perusrunkoa noudattaen - mutta ehdottomasti helposti ja meille hyväksi todetulla tavalla. 

Mulla on muuten hölmö tapa uusien reseptien kanssa; kun oon kokeillut uutta ruokaa onnistuneesti, voisin syödä samaa ruokaa vaikka viikon putkeen. Sen takia mm. koko heinäkuun ajan syötiin iloisesti kukkakaalisosekeittoa lähes päivittäin.

Ja vielä se herkuttelu, jota viimeisinä viikkoina on tullut tehtyä liikaakin. Kaikki leivokset, kakut, keksit ja suklaa on mun suuri heikkous. Ja raskausaikana salmiakki, josta en muuten niin välitä. 

Leivotaan kotona aika usein, se on kivaa yhteistä puuhaa - kuitenkin yrittäen korvata joitakin aineksia terveellisemmillä. 

Uskon kuitenkin siihen, että kun ruokavalio koostuu pääosin hyvistä, ravitsevista aterioista, ei herkutteluista tarvitse stressata turhaan.

Allekirjoitan täysin lauseen, jota kuulee usein sanottavan - että ihminen ei enää edes tiedä millä tavalla kehon pitäisi toimia, tai kuinka hyvä olon kuuluisi olla, jos ei kiinnitä mitään huomiota siihen, mitä syö ja milloin.

Nimittäin sillä, mitä syö ja kuinka kroppaansa ravitsee on mieletön merkitys niin omaan itseen, kuin vasta kasvavaan vauvaan ja ruokatottumuksiin, joita jo isompi lapsi omaksuu osaksi elämää. Ja voinkin sanoa olevani mielettömän iloinen siitä, että oon jonkun ihmeen takia tajunnut muuttaa omia ruokailutottumuksiani.

Aarteet.

Meidän eteisessä on pieni lasinen kulho,

johon voi kerätä aarteita matkan varrelta.

Tältä se nyt näyttää - kulho täynnä aarteita. 

Muistuttamassa joka kerta ovesta sisään astuessa,

tai ulos lähtiessä siitä, miten silmät kannattaa pitää auki

ja huomata ympärillä olevat pienet ilon aiheet.

Terkut ratikasta

Uusi messupäivä edessä, 

aamuruuhkassa,

raskausfarkkuihin änkeytyneenä. 

Edessä on uusi päivä kohtaamisia, hyväntuulisia ihmisiä ja hälinää ympärillä. Inspiroivia keskusteluja, tarttuvaa energiaa ja naurua. 

Tällaiset päivät ovat ihanaa vaihtelua ja hauskaa piristystä toimistopäivien välissä. Ja uudet ihmiset sekä kohtaamiset ovat ehkä yksi elämän parhaista asioista, inspiroiden ja antaen paljon.

Eilen puhuttiin mm. siitä, kuinka erikoinen luulo meille on pinttynyt - että arvostus jotenkin lisääntyisi julistamalla asioiden ja tilanteiden vaikeutta tai juoksemalla ympäriinsä kuuluttamassa kiirettä. Päinvastoin. 

Omien viimeviikkoisten kiireiden ja paineiden keskellä oli enemmän kuin tarpeellista, ja ehkä jopa tarkoitus kuulla juuri tuo oivallus ääneen. Muistaen taas, että ehkä näistä kiireisistä viikoista pitäisi osata nauttia enemmän, koska kiirehän on seurausta positiivisesta - siitä, että tapahtuu. 

Elämäni tärkein Post-It

Sain hetki sitten elämäni tärkeimmän Postit -lapun.

Siinä kuulemma lukee;

"Kiitos sinusta äiti."

Ja mua hymyilyttää; 

melkein niin paljon, että itkettää.

Pitäis itsekkin muistaa kiittää ihmisistä ympärillä,

ihan vain olemassaolosta,

suoraan niille itselleen. 

Vaikka sitten pinkillä postit -lapulla.

Pari sanaa onnesta

Haluan olla aina se hölmö;

joka kiljuu riemusta,

itkee onnesta

ja nauttii häpeilemättä elämästä.

Sellaisenaan.

On kai etuoikeutettua, kun voi isoon ääneen sanoa olevansa onnellinen. 

Onnellinen kaiken sen vuoksi mitä kuuluu omaan pieneen elämään ja toisaalta kaikesta siitä huolimatta, tai juuri niiden asioiden takia, joita on tapahtunut. Riippuen miltä kantilta katsoo.

Mä näen onnen valintana. 

Mulle se on päivittäinen valinta nähdä hyvä ja uskoa parempaan. Huomata onnistumiset ja iloita niistä. Ja toisaalta se on valinta olla keskittämättä huomiota vain asioihin, jotka voisivat olla paremmin, mutta joihin ei voi itse vaikuttaa. Yhtälailla se on päivittäinen valinta olla takertumatta pelkoon ja epävarmuuteen.

Mulle onnellisuus on kiitollisuutta. 

Se on kiitollisuutta pienistä ja isoista asioista. Yksittäinen tietoinen päätös etsiä ja löytää päivästä hetkiä ja asioita, joista olla kiitollinen muuttuu huomaamatta  tavaksi elää. Elää ollen kiitollinen paljosta. Voiko olla parempaa? Muhun on suurimman vaikutuksen tehnyt mun mummuni, joka oli aina niin liikuttavan kiitollinen ja läsnä. Huomasi pienimmätkin aiheet nauruun tai lauluun. Ja mä muistan miettineeni joskus, mitä niin ihmeellistä niissäkin asioissa oli, joita yhdessä ihmeteltiin. Jotenkin se on nyt ajankuluessa kirkastunut mullekkin. Elämä on paljon tyhjempää, jos ei osaa olla kiitollinen pienestä. Kaikki on kiinni siitä, miten elämäänsä katsoo.

Onni on välittämistä ja omasta jakamista. 

Ihminen tarvitsee ihmistä. Peilauspintaa itseen, kokemusten ja tunteiden jakamista. Läsnäoloa ja aikaa yhdessä. Läheisyyttä. Onnea on välittää ihmisistä ja kohdella toista hyvin. Olipa kyseessä tuttu tai toistaiseksi tuntematon. Iloita toisen onnistumisista ja kannustaa eteenpäin. Onnea on, että voi jakaa omastaan - olipa kyse mistä tahansa.

Mulle suurta onnea on saada tehdä sitä mistä nauttii. 

On etuoikeutettua saada joka aamu herätä tietäen, että pääsee tekemään töitä juuri niiden asioiden parissa, joista nauttii. Tieto siitä, että pääsee päivittäin haastamaan itsensä ja osaamisensa, oppimaan ja kehittymään on motivoivaa. Toisaalta, oon aina ollut valmis tekemään mielettömän määrän töitä asioiden eteen. Uskon siihen, että kun antaa kaikkensa ja tekee parhaansa pääsee pitkälle. Itseensä pitää uskoa, joskus hullunkin paljon. Ja itsestään pitää pitää huolta antaen aikaa niille asioille, joita pitää merkityksellisinä.

Onnea on uskaltaa tuntea.

Uskaltaa tuntea ollen avoin, ei kai ole kenellekkään helppoa. Ja kaikessa raadollisuudessaan se on mun mielestä kai ainut tapa päästä kosketuksiin elämän kanssa. Satojen pettymystenkin jälkeen on onnea uskaltaa tuntea - kaikki. Ilo, suru, pettymys, innostus, rakkaus, viha, yksinäisyys tai riemu. On rikkaus tuntea. Ja  oon suunnattoman kiitollinen siitä, että mun lapsuudessa se on sallittu ja siihen on kannustettu. Aina on saanut yhtälailla itkeä ja riemuita. Kun on ollut ikävä muualle, on kerrottu, että se on onnea, että on ikävä. Se merkkaa vaan sitä, että joku asia on niin tärkeä, että ikävöi, vaikka se tunteena onkin raastava. Ehkä siksi mä olenkin se hölmö aikuinen, joka näyttää tunteensa avoimesti. Hyppii riemusta ja innostuu sekunnissa. Itkee niin surusta kuin onnesta, liikuttuu musiikista sekä luetuista sanoista ja nauraa vedet silmissä liian lujaa.

np. Maailma on kaunis - Elias Hämäläinen

Syksyinen sunnuntai

Täydellinen syksy,

täydellinen viikonloppu;

lämpöä, aurinkoa ja tuhansia värejä.

Hyväntuulisia ihmisiä,

loputonta naurua.

Yllättäviä kohtaamisia

ja uusia mahdollisuuksia.

Viikonloppu oli enemmän kuin paikallaan. Ja se on vietetty juuri siten, kuin kiireisten päivien tasapainoksi kannattaa.

Leväten sekä nauttien ehkä tähän asti kauneimmista syyspäivistä ja kiireettömyydestä. 
Tehden pitkiä kävelylenkkejä ja pyöräretkiä tytön kanssa. 
Sohvanpohjalle kaivautuen seurana Vain Elämää ja pussillinen karkkia.
Nauttien aamu leipomisesta ja kahvista ulkona.
Ihastellen syksyistä rantaa auringossa lehtiä keräillen.
Plus monen monta teekupillista ja ajatuksia.

Oon ilmeisesti löytänyt itestäni yllättäen ulkoilijan; raitis ilma ja kauniit, vuodenaikojen mukaan vaihtuvat maisemat. Mulle tärkein ja rentouttavin paikka täällä on ehdottomasti meidän lähellä olevat rannat, riippumatta siitä onko kesä vai talvi. Aina yhtä rauhoittavaa. Sinne suunnattiin tänäänkin heti aamulla eväiden kanssa, istumaan laiturille ja kävelemään kallioille. 

Ja taas hetken mietin, kuinka helppoa elämä voi olla; naurava lapsi innoissaan, aurinko iholla, ihmisiä ympärillä, ainutlaatuista aikaa. Pieniä arvokkaita ohikiitäviä hetkiä, kaikessa tavallisuudessaan - kaikki hyvin juuri siinä. 

Nyt kohti seuraavaa työntäyteistä viikkoa, joka tuo mukanaan varmasti paljon uutta. On ihanaa ajatella, ettei tiedä mitä kaikkea edes pari seuraavaa päivää tuovat tullessaan. Mitkä mahdollisuudet odottavat kulman takana, ja mitä kaikkea on mahdollista kokea, kun uskaltaa. Hymyilyttää, ajatus siitä, kuinka asiat johtavat seuraavaan, tiet toisiin ja valinnat lopputuloksiin - arvaamattomiin seurauksiin, joista pääsee nauttimaan, tai vähintäänkin oppimaan.

31. Raskausviikko

31. raskausviikko 

- onko tästä pakko koittaa nauttia?

Kohta pitäis kai synnyttää,

siitä ei kai ainakaan.

Tällä viikolla;

- Joku tajuton flunssa on vallannut meidän kodin. Eikä meinaa lähteä millään, vaikka tee, valkosipuli, hunaja ja inkivääri varastot ovat jo tyhjennettynä.

- Hurja kiire. Kai se kuuluu asiaan, että kroppa alkaa jo pyytämään vauhdin hidastamista, käpertymistä hetkeksi itseensä ja rauhoittumista. 

- Syysiltoja, värikkäitä lehtiä, kirpeää ilmaa ja viileneviä aamuja. Tää syksy tuntuu kauniilta, ehkä jopa poikkeuksellisen. Kun aamuisin saa pyöräillä työmatkan auringonkukkia täynnä olevan pellon ohi ja nauttia ilta-auringosta tytön kanssa pyöräillen, ei kai voi valittaa.

- Valtavaa mahan kasvua. Ja alkavaa tukalaa oloa.

- Huonosti nukuttuja öitä. Muistan tän saman viimekerrasta. Kun ei saa unta iltaisin, tai kun herää yöllä ilman syytä valvomaan ja miettii kuinka mielellään nyt nukkuisi. Sanotaan, että kroppa alkaa valmistautua valvomiseen. Voisi jättää valmistautumatta mun puolestani.

- Ylienerginen lapsi. Tai sitten se vaan tuntuu siltä, samaan aikaan kun itsellä on energiat nollissa. Tiedän, kuinka turhaa on tuntea huonoa omaatuntoa siitä, ettei  juuri nyt jaksa olla täysillä mukana, ei samalla lailla leikkimässä, nostelemassa ja pyörittämässä. Mutta silti. Kai mä vaadin itseltäni kokonaisvaltaista omistautumista - olipa kyse mistä tahansa. 

- Mieletön määrä kannustusta ja tsemppiä. On uskomatonta, miten upeita ihmisiä mulla on ympärillä, varsinkin perheessä. Mikä etuoikeus on saada sellainen malli elämään. Ja kannustusta sekä uskon valamista, kun sitä tarvitsee.

Saako sanoa suoraan, ettei erityisemmin nauti raskaudesta?

Vinkkaa uutta luettavaa syksyyn

Syksy on vanhasta luopumista,

ja tilan tekemistä uudelle.

Mahdollisuuksia, jotka odottavat niihin tarttumista.

Väriloistoa, joka kutsuu nauttimaan

ja elämään nyt.

Se on raitista kirpeää ilmaa,

joka tuntuu taas kesän jälkeen hyvältä. 

Ollen joka kerta niin uuden tuntuista,

ja samalla silti niin tuttua.

Viimeinen viikko on ollut hurjaa kilpajuoksua ajan kanssa. Kuukauden kuluttua alkava äitiysloma tuntuu ajatuksenakin absurdilta.

Töitä, jotka eivät lopu tekemälläkään, suuria unelmia, merkityksellisiä kohtaamisia ja niitä tasapainottamassa mittaamattoman arvokkaat hetket rauhassa. Järkyttävä taltuttamaton flunssa ja sata kuppia kamomillateetä. Touhuamista tytön kanssa, iltapyöräilyjä ja pudonneiden lehtien ihastelua. Kuun metsästämistä taivaalta sekä muuttuvan vuodenajan ihmettelyä. 

Oon lukenut viimeaikoina paljon muiden kirjoituksia, joiden teemat on kulkeneet laidasta laitaan; aina bisnesmaailmasta äitiyteen, teknologiasta ja markkinoinnista uusiin resepteihin. 

Kirjoittaminen on mun suuri intohimo. Ja ehkä just siksi on mielettömän inspiroivaa lukea toisten ajatuksia ympäröivästä maailmasta, hetkiä koetusta, valmiiksi mietittyjä lauseita asioista, jotka kirjoittaja kokee itselleen merkitykselliseksi jakaa. 

Ihailen suunnattomasti taitoa pukea sanoiksi niin keskeneräisiä kuin jo jalostuneitakin ajatuksia, uusia näkökulmia ja kokemuksia - ravistelevia mielipiteitä, elettyä elämää. Jättäen kuitenkin tilaa lukijan tulkinnalle ja mielikuville, antaen ajateltavaa ja kuljettaen hetkeen - oivaltamaan, kokemaan ja tuntemaan.

Jotta ei luettava loppuisi kesken, vinkkaa blogi tähän alle :) 

05:30 ja aamun taikaa.

Mä uskon aamujen voimaan.

Aamulenkki, 

aamujooga,

kahvia ilman kiirettä,

näppäimistön näpyttelyä,

ja aikaa itselle.

Luin just blogin syistä, miksi nousta aamulla aikaisin treenaamaan. Kuulemma 30 minuutin liikunta aamulla herättää paremmin kuin pannullinen kahvia, muista terveyshyödyistä ja energialatauksesta puhumattakaan. Allekirjoitan täysin tämän, ja monia muitakin syitä, miksi mä itse oon löytänyt aikaisten aamujen voiman - enkä vaihtaisi mihinkään.

Ajattelinkin listata omat motivaationlähteet siihen, miksi kello usein soittaa 05.30;

- Helpoin ja kaikista antoisin hetki liikunnalle. Mulle tapa liikkua aamulla on usein lenkkeily, jooga ja ennen raskautta sali. Se olikin hauskaa, ystävän kanssa startata kuudelta aamulla auto kohti Elixiaa, jossa samat aamutreenajat aloittivat päiväänsä samaan aikaan. Pääasia mulle on, että aamu sisältää jotakin millä saa kropan liikkeelle ja pään toimimaan. Hyvän olon, jolla startata uusi päivä.

- Aikaa suunnitella tulevaa päivää; mikä on tärkeintä ja mitä aion saada aikaiseksi. Nautin suunnattomasti niin mun työstä kuin elämästä  ja arjesta ylipäätään. Kuitenkin, jotta mulla säilyy tunne siitä, että kokonaisuus on kasassa ja tiedän mitä kohti oon menossa, on mun tietoisesti otettava heti aamulla aika suunnittelulle. Sille, mitä päivän aikana on saatava aikaiseksi, jotta asiat etenevät. Ilman tätä hetkeä, tuntuu että puolet ajasta kuluisi päämäärättömään haahuiluun, mitä sitäkin toki joskus tarvitaan. 

- Ainoat tunnit päivästä, jotka voi helposti ottaa itselleen ja viettää juuri haluamallaan tavalla.  Kaiken hektisyyden keskellä, huomaan kaipaavani rauhaa ja hiljaisuutta. Ajan vain itselle ja omille jutuille. On ihanaa kellon soidessa tietää, että saa aloittaa päivänsä juuri tällä ajalla, itselle merkityksellisten ja tärkeiden asioiden parissa. Itse nautin kirjoittamisesta ja usein kirjoitankin aamuisin paperivihkoon hajanaisia ajatuksia. Tuntuu, että sillä saa parhaiten päivään tarvittavan luovuuden liikkeelle. Taisin oppia sen tavan mun mummiltani. Muistan, kuinka mökillä aamuisin pöydällä odottivat aamusivut, sivut joihin kirjoittaa heti herättyään  sensoroimatonta ajatuksenvirtaa. Äärimmäisen toimiva tapa.

- Ravitseva aamupala ja kahvikuppi rauhassa.  Mulle aamiainen on ehkä päivän tärkein ateria ja aamukahvi suunnaton nautinto. Nautin aamun kiireettömyydestä ja siitä, että tiedän heti herättyäni kropan saavan kaiken tarpeellisen päivää varten. Ja samaa haluan joka aamu tarjota mun lapselle.

- Tunne siitä, että päivä edessä on tyhjä paperi täynnä mahdollisuuksia. Miten ihana on ajatus siitä, että jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta. Uusilla ajatuksilla, uusilla sanoilla ja uusilla suunnitelmilla. Unohtaa eilisen harmit, muistaa opit ja suunnata eteenpäin. Tieto siitä, ettei voi tietää mitä kaikkea päivä tuo tullessaan. Millaisia ihmisiä tänään pääsee tapaamaan. Mitä mahdollisuuksia tai haasteita kohtaa ja kuinka niihin suhtautuu. Kuinka paljon hymyjä ja naurua päivään mahtuu. Kaikki voi tapahtua vain hetkessä, ja se että on oikealla asenteella liikenteessä, antaa paljon - niin itselle kuin muille. 

Niin, itse taidan olla aika koukuttunut aikaisiin aamuihin. Enkä vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Ihanaa päivää, huomataan mahdollisuudet ja tartutaan niihin  :) 

Tänään onnea on;

On hassua, että joskus, 

vain yhden päivän aikana ehtii käydä läpi

koko kirjavan skaalan tunteita.

Turhautumisesta riemuun,

ikävästä lohtuun,

jännityksestä odotukseen

ja pettymyksestä iloon.

Silti illalla viimeisenä päätyen onneen.

Joinain päivinä, kun kahvikaan ei auta aamulla ja bussi jatkaa matkaansa pysäkin ohi huomaamatta. Juuri silloin eksyt Helsingin keskustassa liian aikaisin, päivän edetessä väärinkäsityksestä seuraavaan. 

Kun tuntuu, ettet ole saanut tarpeeksi aikaiseksi, vaikka olisitkin antanut kaikkesi. Samalla tuntien syyllisyyttä siitä, ettei jokapaikassa voi olla samaan aikaan. Päivän tuntuessa kilpajuoksulta kellon kanssa. Ja yhtäkkiä ympärillä oleva kaaos ei tunnukkaan enää niin hallitulta. Vaikka tiedät sen sitä silti olevan.

Niinä päivinä yksikin yksittäinen hymy voi tuntua paremmalta kuin mikään. 

Ja sattumanvarainen sana oikeassa paikassa pelastaa paljon.

Kai oman keskeneräisyyden myöntäminen on loppujenlopuksi vahvuus ja edellytys kehitykselle.

Sellaisina päivinä onnen aiheita täytyy miettiä hetken kauemmin.

Huomaten, että jokaisesta päivästä niitä löytyy - aina,

olivatpa ne kuinka pieniä tahansa.

Tänään onnea mulle oli; pitkä iltalenkki ystävän kanssa jutellen, fyysisesti parempi olo kuin muutamaan päivään, hymyilevä tyttö kotona, yllättäviä uutisia, yhteinen iltapeli, muistutus siitä, että on osattava nähdä kokonaiskuva, - ja täydelliset avokadot.

30. Raskausviikko

Tällähetkellä tää raskaus tuntuu ikuisuudelta,

aikakaudelta, joka ei koskaan lopu.

Käveleminen hitaalta,

hermot liian kireiltä 

ja nukkuminen parhaalta asialta maailmassa.

Tällä viikolla;

- Kiirettä, onnistumisia ja ylpeyttä. Rakastan sitä, kun tietää antaneensa kaikkensa ja tehneensä parhaansa. Pienen paineen alla toimiminen on ehkä mulle tietyllä tapaa luontaista. Onnistumisia, helpottunutta oloa, hyvää fiilistä. Sellaista oloa, kun pitkän päivän jälkeen kotona ei voi olla hymyilemättä, ei voi korvata millään.

-Toinen sokerirasitus. Eikä vieläkään mitään ongelmaa. 

- Järkyttävää mahankasvua ja painonnousua. Kuuluu varmaan asiaan.. 

- Ikävä omaa oloa. Missä kaikki energiat on ? Surettaa, kun ei jaksa touhuta neidin kanssa samalla lailla kuin yleensä. Lyhyt kävelymatka kassin kanssa vaati päivän jäljiltä viisi pysähtymistaukoa. Pitäisi nähtävästi osata kuunnella enemmän omaa oloa. Tää väsymys ja huonovointisuus on vaan jotain niin vierasta - ja toivottavasti hyvin väliaikaista!

-Hyvää ruokaa ja ystäviä. Ei ehkä ole arvokkaampaa, kuin ihmiset, jotka on vuosien ajan kulkenut rinnalla. Hetket yhdessä, nauraminen, tulevan miettiminen - kultaakin kalliimpaa. Pitäis ottaa itselleen tätä aikaa paljon useammin.

-Nauramista neidin kanssa. Meillä on ollut pirun hauskaa. Iltajuttelut yläsängyn laidalta silitellen, uudet kirjat ja pelaaminen iltapalan jälkeen. Pitäisi muistaa nauttia nyt näistä hetkistä, kun pystyy antamaan jakamattoman huomion ja viettämään aikaa ihan kaksin.

-Hymyilyttää.  Luen vanhaa kalenteria, merkintöjä päiviltä täynnä odotusta. Onneksi on tullut kirjoitettua, niihin on hauska palata. Näillä samoilla viikoilla viime raskaudessa oon stressannut kaikesta. Siitä, osaanko olla äiti. Millaista on olla vauvan kanssa. Kuinka isokokoinen oon. Miten oon työssä, joka ottaa enemmän kuin antaa. Kuinka tulisin koskaan saamaan muuta työtä pienen lapsen äitinä ja ilman koulutusta. Mitä tekisin seuraavaksi. 

Hassua huomata, että niin se elämä vaan järjestyy ja kantaa. 

Löytää paikkansa ja uomansa,

kun luottaa ja on rohkea.

Syyskuu.

On syyskuu. 

Syyskuu, jolta odotan lämpimiä päiviä ja

lehtien väriloistoa.

Hyviä hetkiä ja naurua.

Kuukausi, jonka tiedän olevan yksi tämän vuoden kiireisimmistä.

Suunnittelua ja toteutusta, paikasta toiseen juoksemista.

Viimeinen täysi kuukausi töissä ennen vauvaa.

Toisipa syksy mukanaan paljon iloa. 

Hauskoja sattumuksia,

hetkiä, joita ei olisi voinut kuvitellakkaan, ennenkuin ne kokee.

Täysiä to-do-listoja asioista,

joiden toteuttamista ei malta odottaa.

Uusia tavoitteita, joiden eteen alkaa innokaasti tekemään töitä.

Kirpeitä syysaamuja,

ja energiaa tän hirveän väsymyksen tilalle.

Olisipa syyskuu täynnä mieleenpainuvia kohtaamisia,

yhdessä juotuja kahvikuppeja,

vaihdettuja ajatuksia,

ja tärkeitä ihmisiä lähellä.