Kauniit ja reippaat balleriinat.

"Balleriinat on kauniita ja reippaita.
Eikä niillä ole mitään pumppua, tai diabetesta.
Mutta tällä balleriinalla on isonakin."

Sen hetken mä haluan muistaa.
Miten ihana on huomata, ettei mikään ylimääräinen ole huolena.
Että elämästä voi nauttia.
Ja asiat ottaa asioina, antamatta niiden määrittää itseään.

Miten mutkatonta suhtautuminen erilaisuuteen on,
kun siitä ei itsekkään tee numeroa. Kuinka se on normaalia, mihin on tottunut.
Välittämättä siitä, mitä normaali muille on.

Kuinka päivittäiset mittaamiset ja pistämiset eivät tuota ongelmia.
Yhteiset hetket mittarin näytöltä opetellessa numeroita,
arvaillessa onko olo korkea vai matala.
Miten helppoa kaikki on, kuitenkin.

Tällä viikolla mieleen jäi soimaan lause siitä,  kuinka vanhemman tärkeä tehtävä on elämänasenteen ja pystyvyyden valaminen lapseen. Tunteen siitä, että kaiken voi oppia ja saavuttaa, jos haluaa. Ettei vertaa itseä muihin, vaan itseensä ja potentiaaliinsa.

Enkä voisi olla enempää samaa mieltä;
Asenne tekee eron,
uteliaisuus inspiroi,
rohkeus vie eteenpäin,
kiitollisuus antaa paljon,
ja kyky nähdä hyvää luo elämästä nautittavaa.

Ja kun itse turhautuneena erehdyn sanomaan, että hemmetin diabetes,
korjaa neiti äkkiä " ei ole, se on minun iloinen diabetes". 

Ja mua hymyilyttää. 
Siinä vasta luontainenkyky nähdä kaikessa hyvää.

29. Raskausviikko

29. Raskausviikko ja olo on todella raskaana oleva. 

Kuinka mulla onkaan ikävä omaa kroppaa,

vaikka uuden elämän alku oliskin kuinka ihmeellistä. 

Tällä viikolla;

- Mahan jättimäistä kasvua. Eikä loppua näy hetkeen. Muistan varmaan liian hyvin edellisen kerran loppuajan tukalan olon ja odottamisen. Odottamisen, joka tuntui loputtomalta.

- Painonnousun taivastelua neuvolassa. Vatsa kasvaa yli käyrien. Toiseen sokerirasitukseen meno edessä. 

- Vauvanvaatteiden pesua. Ei sitä edes muista miten pieninä ne syntyy. Kuinka pikkuruisia vaatteita! Kohta kotona vauvan tuoksu. Samalla en malta odottaa ja toisaalta taas, kaikki on just nyt niin tuttua.

- Kolmen ja puolenvuoden aikainen kainalossanukkuja siirtyi omaan sänkyyn. En olis uskonut sujuvan niin helposti. Tai toisaalta, kauan odotettu pikkuruinen kerrossänky auttoi varmaan asiaa. Tosin, en mä kovin kauaksi raaskinut vielä mennä. Ihan alasänkyyn asti. Naurattaa ajatus siitä, että kohta kaikki kolme nukutaan siinä kerrossängyssä. Isosisko ylhäällä ja minä ja pieni alhaalla ängettynä.

- Ystäviä ja pitkiä puheluita. Hyvää ruokaa ja uusia kokemuksia. Naurua ja jaettuja hetkiä. Inspiroivia keskusteluja. Maailman ihmettelyä yhdessä.

- Onnellinen balettitunneilla kävijä. Neidillä alkoi syksyn baletti. Mikä ilo ja onni oli vetää balettipuku päälle ja päästä tanssimaan. En tiedä kumpi oli enempi innoissaan - pieni baletista vai mä siitä riemusta, joka kesti koko päivän ja pitkälle seuraavaan. 

- Ylpeä äiti. En voi lakata ihmettelemästä, kuinka ihmeellisen tytön oon saanut. Niin reippaan pienen.  Kiltin ja omatoimisen. Tytön, joka näkee elämän ihmeellisenä ja suhtautuu kaikkeen niin luottavaisesti ja iloisesti. Miten paljon voikaan rakastaa. Se on huimaa. 

- Valmistautumista tulevaan. Jännittää, paljon. Vaikka kaiken pitäisi olla tuttua, tuntuu että kaikki on nyt niin erilaista ja uutta.  Olla äiti kahdelle. Mikä niin outo ja silti niin ihana ajatus.

Elämän sattumia.

Tällä viikolla oli paljon puhetta siitä, 

että hetkessä eläminen on elämän tärkein taito.

Mä allekirjoitan, vaikkei se aina ole helppoa. 

Tai paremminkin sanottuna, aina ei ole helppoa käsittää hetken arvoa,

ei ennenkuin se on ohi. Tai olla stressaamatta tulevasta ennenkuin se on tapahtunut.

Nytkin, huonosti nukuttu yö takana. 

Tekisi mieli kaivatua takaisin peiton alle,

ja yrittää heräämistä sitten taas huomenna. 

Neiti on innoissaan, odottaa tulevaa päivää,

kertoo riemuissaan juttuja, joista puolet sekoittuvat satuihin,

raahaa lelut muutenkin sekaiseen olohuoneeseen ja nauttii aamusta.

Kun itse kaipaisin hiljaisuutta, hetkeä kun ei tarvitse olla läsnä kellekkään,

tai tehdä mitään.

Sitten taas, juuri näissä hetkissä on elämän arvo. 

Aamuissa yhdessä. Naurussa. Riemussa. Läsnäolossa. Arjessa.

Vastapestyt vauvanvaatteet odottavat viikkausta. 

Kaikki alkaa olla niin todellista, ja niin lähellä.

Mua jännittää tuleva;

muutokset, jotka pitäisi nähdä kasvun paikkoina.

Tällä viikolla eräs taloustieteilijä sanoi,

että taloudessa asioilla on tapana kestää kauemmin tapahtua kuin uskoisit, 

mutta tapahtuessaan ne tapahtuvat nopeammin kuin olisit voinut odottaa.

Hymyilytti.

Tapahtuessaan kaikki tosiaan tapahtuu vauhdilla. Päällekkäin. Odottamatta.

Sen takia kai hetkessä elämisen taito on niin tärkeä. 

Kyky nauttia siitä mitä on, juuri siinä missä on.

Koska ennakkoon murehtiminen harvoin auttaa - mihinkään.

Joissain tilanteissa itsestään on vain löydettävä vahvuus.

Vahvuus katsoa tapahtumia taaksepäin katkeruuden sijaan kiitollisena,

tehdä oikealta tuntuvat ratkaisut,

ja uskoa pärjäävänsä. 

Hymyillä tulevalle. Mahdollisuuksille. Muutokselle.

Elämä on valintoja. Tietoisia valintoja siinä hetkessä. 

Sillä tiedolla mitä on, kohti suuntaa, jonka näkee parhaaksi.

Elämä on sattumia. Onnellisia ja onnettomia. 

Tapahtumia, jotka vievät mukanaan pakottaen muutokseen, 

ja astumaan poluille, joihin ei olisi muuten uskaltanut. 

Saaden tarkastelemaan elämää uudesta näkökulmasta.

Tekemään valintoja, joita ei olisi muuten uskaltanut tehdä.

Jälkeenpäin näyttäytyen suurimpina kasvunpaikkoina

ja opetuksina, ehkä jopa kiitollisuuden aiheina.

Vaikka sillä hetkellä ne olisivatkin näyttäneet joltain aivan muulta.

Siksi kai on tärkeää elää hetkessä,

antaen itsensä tuntea kaiken. 

Silti pysyen avoimena, uteliaana ja kiitollisena elämälle.

Keskiviikko

Onnea on; herätä neidin vierestä väsyneenä,

tuntea pienet lämpimät varpaat vieressä,

uuden aamun lähellä,

miettiä yhdessä millä unihiekka lähtisi pois ja kuinka jaksaisi nousta.

Juoda aamukahvia tutusta kupista,

omalla paikalla.

Nähdä jokainen päivä uutena alkuna, 

mahdollisuutena. 

Saada toteuttaa ja haastaa itseään.
Inspiroitua ihmisistä. 
Sanoista sanojen perässä. 
Oivalluksista.

Löytää vieraasta pala tuttua. 

Tarttua lauseisiin, jotka painaa mieleen.

Muistaa hetkessä jotakin, joka on joskus ollut merkityksellistä.

Vaikeinakin hetkinä huomata kuitenkin etsivänsä hyvää.

Tuntea seisovansa omilla jaloillaan. 
Tietää voivansa vaikuttaa.
Nähdä epävarmuus ja muutos osana jotakin isompaa - elämän odottamattomana yllätyksenä. 

Onnea on hymyillä. 

Hymyillä silloinkin, kun siihen vähiten on aihetta. 

Löytää itsestä uutta. Tai ehkä muistaa kuka on ja mistä nauttii.

Ja pitää niistä asioista lujasti kiinni.

28.Raskausviikko

Kuulemma tällä viikolla vauva painaa noin kilon ja on 32 cm pitkä. 

Vähintäänkin siltä se kyllä tuntuukin potkiessaan.

Kävin eilen kaivamassa varastosta ainoat vaatteet mitä neidiltä on säästetty;

sairaalasta saatu vauvapipo ja pienenpienet tumput. Löysin samalla kalenterin, johon oon odotusaikana kirjoittanut joka päivä tuntemuksia, odotuksia, ajatuksia.

Miten erilailla sitä onkaan maailmaa katsellut neljävuotta sitten, 

ja kuinka peloissani oonkaan ollut siitä, onko musta ikinä äidiksi. 

Tällä viikolla;

- Paras viikko hetkeen. Köpis, ihmiset ympärillä. Aurinko. Naurua, hymyjä, aitoa iloa. Onnistumisia ja heittäytymistä. Tanssimista aamuun asti. Kävelyä ympäri kaupunkia. Ympärillä olevan ihastelua.

- Järjetön määrä potkuja. Tästä lapsesta tulee vilkas. Kokoajan liikkeessä. Oon alkanut jo miettiä, millaista se onkaan, taas saada pieni vauva syliin. Ei sitä tunnetta enää muista. 

- Äiti yökylässä. Juttelua, joogaa yhdessä, välittämistä. Neiti nautti mumminsa seurasta. Miten onnellinen oonkaan siitä, että menneisyydestä huolimatta, just toi supernainen on mun äitini. Kuinka etuoikeutettua on saada seurata vierestä niin määrätietoisen ja elämäniloisen ihmisen polkua. Saada tukea ja kannustusta. Uskoa siihen, että kaikesta selviää, voittajana.

- Neiti pussailemassa vatsaa ja kertomassa miten paljon odottaa pikkusiskoa. Ja en itse malta odottaa nähdä, miten liikuttavia ne kaksi on yhdessä. Siskokset. 

- Joogaa ja kävelyä. Mä vannon näiden nimeen tässä raskaudessa, yhä edelleen. Olo on fyysisesti pirun hyvä. Mitä nyt iltaisin joutuu nostamaan jalat ylös, ja väsymys tuntuu enemmän kuin yleensä. 

- Synnytysjännitys. Jo nyt. Oonko siellä yksin? Kuinka kaikki menee? Tiedän, että se on vain hetki, johon on heittäydyttävä mukaan, ja etukäteen ei oikein mitään pysty tekemään. Kai se tekeekin siitä tietyllä tapaa ahdistavaa; olla  kroppansa armoilla, tilanteessa, jota ei voi ennustaa. 

- Himo hammastahnaan ja salmiakkiin. Aivan järkyttävää. Voisin elää näillä. Myös sushia tekee mieli enemmän kuin koskaan. 

- Välttämättömien tavaroiden metsästystä. Löysin käytettynä vauvalle välttämättömiä tavaroita talveksi; untuvapussi, ulkopuku, bodeja. Nyt onneks tietää, että alkuun pääsee tosi vähällä. Haaveilen siitä, että oltaisiin kuukausi talvesta auringon lämmössä. Se olis enemmän kuin ihanaa. 

- Tärkeitä muistutuksia. Siitä, että on ihmisiä ympärillä. Siitä, että apua saa kun sitä osaa pyytää. Että joskus on osattava pysähtyä ja kuunneltava itseään. Ettei aina ole heikkous jos ei jaksakkaan kaikkea. Että elämä kantaa, ja se on hyvää, kuitenkin.

Oman elämän turisti.

Kun kaikki ympärillä on uutta,

jokainen asia tuntuu ihmeeltä ja huomaa pienet yksityiskohdat.

Kodikkaat kahvilat, kutsuvat terassit,

tunnelmalliset kadut. 

Silloin hengittää ympärillä olevaa uudella tapaa.

Hymyilee hölmönä, ja imee inspiraatiota ympäriltä.

Käännellen päätään puolelta toiselle, haluten ikuistaa kaiken,

ettei vain mitään jäisi huomaamatta tai kokematta.

Tunne ainutlaatuisuudesta, joka kai arjessa liian usein unohtuu.

Kyky nähdä maailma ihmeenä, 

kiinnittäen huomiota asioihin, jotka ehkä muuten jäisivät huomaamatta,

se on koukuttavaa.

Inspiroivaa, innostavaa ja ehkä jopa koskettavaa.

Musta taitaa tulla isona kaupunkilomailija. Niin paljon nautin reissusta.

Aamukävelystä tuntemattomilla kaduilla, seurana vain omat ajatukset.

Vaeltelusta ympäriinsä, vailla päämäärää. 

Elämässä sille on usein liian vähän tilaa.

Olisin voinut viettää vielä päiviä niin. 

Jotenkin irrallaan kaikesta, jossa muuten on niin kiinni. 

Voisiko joinain päivinä päättää olla oman elämänsä turisti? 

Katsoa asioita tuntemattoman silmin.

Ihmetellä onnistumisia ja aikaansaannoksia, tietämättä niiden tarkoitusta.

Vailla historiaa karsia turhaa ja olla huomaamatta epäolennaista.

Hymyillä hölmönä ja hypätä tuntemattomaan,

haluamatta jättää mitään kokematta.

Köpis, olit hyvä.

Mä haluan muistaa reissusta ne hetket, kun;

- Aamulla kaikki väsyneinä kokoontuneena innoissaan yhdessä lentokentälle. Helsinki-Vantaan vilinä ympärillä.  Drinksun sijaan mä juon kahvia, ja mietin miten hyvää elämä voi olla. 

- Kävelyä pitkin katuja. Naurua. Ajatuksia. Keskustelua, jolla on merkitys. Miten kaikki voikin tuntua hetken niin hyvältä.

- Lämmin ilta, kaikki kauniina. Lavalla esiintyjä, musiikkia ja riemuitseva yleisö. Miten satuttiinkin tänne just nyt. Tänä iltana. Elämä on tässä. 

- Tivolin valot illalla. Miten kaunista voikaan olla. Naurua. Voisipa tän jakaa jonkun kanssa, kävellä valojen alla ja halata. Kuiskata miten unohtumatonta hetki on.

- Kadut lähellä merta. Värikkäitä taloja, hymyileviä ihmisiä. Tunnelma, joka vie mukanaan.  Oon rakastunut tähän kaupunkiin. Naurua niin paljon, että se sekoittuu ilon kyyneliin. Aurinko iholla. Elämä on riemua.

- Veneretki auringonalla. Liian paljon ääntä meidän penkeiltä. Nämä ihmiset ympärillä, kultaakin kalliimpaa. 

- Kiitollisuus. Miten etuoikeutettua on, kaikkien elämän myrskyjen keskellä saada olla tässä ja nyt. Tärkeiden ihmisten ympärillä. Halata. Nauraa. Hymyillä. 

Köpis, olit hyvä. 

27. Raskausviikko

Tasan kaks kuukautta äitiyslomaan. 

Ihan hassua ajatella, kädet syvällä duuneissa ja pää täynnä ideoita, että kohta alkaa aika rauhoittua. 

Aika uudelle.

Hetki perheelle.

Miten sitä osais asennoitua.

Tälläviikolla;

- Uskomattoman inspiroivia ihmisiä. Ajatuksia, joista ammentaa uutta ja ideoita, jotka lentelevät.

- Ihmeellinen unentarve. Joinain päivinä voisi vaan hautautua nukkumaan, kun taas toisina tuntuu, että on jo neljältä aamulla valmiina uuteen päivään. Muistan, että mulla oli viime raskaudessa samanlaista. 

- Vauhdilla kasvava maha. Odotan innolla neuvolan mittauksia! 

- Superpaljon liikkuva vauva. Varsinkin öisin. Tuntuu jo tosi isolta. Ja mua jännittää vielä enemmän, kuinka iso tällä kertaa syntyy.

- Paras hetki yhdessä; sateenkaaren ja ukonilman ihmettely parvekkeella. Kuusta riemuitseminen ja iltajuttelut, jotka ei koskaan meinaa päättyä.

- Paljon kokkailuja. Musta on tullut huomaamatta se, joka nauttii ruoanlaitosta ja kokeilee innolla uutta.

- Aamujoogaa ja väkisin tehtyjä kävelylenkkejä. Tän raskauden pelastus on ollut jooga. Kiva nähdä, miten jaksaa jatkossa tehdä ja tuoko hengitystekniikat jne. apua synnytykseen. Toivon ainakin kovasti!

- Suunnatonta ylpeyttä tytöstä. Miten reipas ja ajattelevainen lapsi voikaan olla. Niin hauska ja viisas. Jokaisen pitäis keskittyä kuuntelemaan lapsiaan ja pysähtyä keskustelemaan. Kadehdittavaa uteliaisuutta, aitioa innostusta ja taito kyseenalaistaa. Saispa murun tosta itelleenkin.

- Aamusivujen kirjoittamista. Nautin niin paljon aamuista kahvikupin, muistikirjan ja kynän kanssa. Kun ajatukset lentää ja kirjoittaa itselleen. Hölmöjä lauseita hetkessä, joiden alkuperää ei aina osaa jäljittää.

- Tulevan miettimistä. Miten pystyy olla tarpeeksi läsnä kahdelle? Unohtaako itsensä? Millaiseksi meidän perhe muokkaantuu? Onko mulla tarpeeksi tarjottavaa, eväitä annettavaksi elämää ja kokemuksia, jotka tekee rikkaammiksi?

Sateinen aamu.

Ulkona sataa,

vaikka sen tuskin pitäisi olla yllätys kenellekkään elokuussa,

jonka illat ovat jo pitkään tuoksuneet syksyltä.

Eilen ihailtiin kuuta pilvettömältä yötaivaalta.

Pimenevää, viileä iltaa lämpimän parvekkeen suojasta.

Mietittiin miten se on aina eri muotoinen.

Ja tiesin, että se pieni hetki, on hetki jonka haluan muistaa.

Niin aito innostus ja ihmetys,

ympärillä olevan maailman ihailu

on niin suunnattoman kaunista. 

Muistamisen arvoista.

Aamu on ollut hiljaisuudessaan ihana,

rauhallisuudessaan rentouttava

ja kiireettömyydessään palauttava.

Ja sitä samaa toivon koko viikonlopulta.

Tänään voidaan hyvällä omallatunnolla pysytellä sisällä,

käpertyä sohvalle ja löhöillä.

Lukea kirjoja ja jutella,

kuunnella sadetta ja maalata.

Vain olla. 

Nauti siitä mitä teet.

Asia, joka tekee arjesta nautittavaa

ja päivistä loputtoman seikkailun,

on tehdä työtä, josta nauttii. Työtä, joka tuntuu omalta, samalla alati haastaen kehittymään.

On onni saada inspiroitua ja innostua päivä toisensa jälkeen. Viettää työpäivä motivoituneiden ihmisten ympärillä, oppien ja oivaltaen. 

Kun jokainen päivä on mahdollisuus ylittää itsensä ja osaamisensa,

kehittyä siinä mitä tekee ja tavoitella parempaa, ei voi kuin hymyillä. 

Tälle hetkelle ja tulevalle. 

Tää päivä, niinkuin niin moni muukin päivä sai taas miettimään sitä, miten jokaisen pitäisi olla tekemässä just sitä mistä nauttii ja minkä parissa haluaa tehdä töitä. Tai ainakin alkaa tekemään rohkeasti ja ennakkoluulottomasti asioita sen eteen.

Onnistuminen ja itsensä ylittäminen vaativat kai aina heittäytymistä ja riskinottoa. Ainakin riskin laittaa itsensä alttiiksi. Avata suunsa, kertoa näkemyksensä, näyttää taitonsa. Kukaan harvoin tulee kotoa hakemaan saatika tuo tarjottimella upeita tilaisuuksia - tai mikäli näin on, niihin pitäisi ainakin osata epäröimättä tarttua ollen valmis tekemään pirusti töitä. 

Aito palo sitä kohtaan mitä ikinä tekeekin ja innostus sekä motivaatio näkyvät ulospäin. Pitää uskoa itseensä. Sellaisten ihmisten kanssa ideat lentävät jalostuen ja asiat alkavat tapahtua. Mä itse ainakin inspiroidun sellaisista ihmisistä mielettömästi. Tarinoista päämärien takana, kokemuksista ennen saavutuksia, yrityksistä ennen onnistumisia. 

Samalla on hauskaa arvailla minne oma tarina johtaa. Keskeneräiset sivut, hajanaiset haaveet ja kaukaiset kuvitelmat, vielä muotoutumattomat päämäärät, muuttuvat elämäntilanteet. Pääasia, että nauttii matkasta, antaa kaikkensa - ja uskaltaa.

26. Raskausviikko

26.viikkoa - ja toivottavasti vaan 14 jäljellä.

Tälläviikolla;

- Parasta on aloittaa aamu joogalla ja saada kroppa liikkeelle. Hullua herätä reilusti ennen kuutta pirteänä, laittaa akustinen soittolistapäälle, kahvi tippumaan ja joogata aamusta riippuen 20-60 minuuttia ennen töitä. En voi kuin suositella - mitkä energiat ja kuinka hyvä olo loppupäivän.

- Kun taas illalla on pakko maata jalat ylhäällä ja hiljentää tahtia. Kuulemma se auttaa. 

- Yks parhaista asioista on mun työ, viikosta toiseen. Uskomatonta, kuinka innoissani oon tästä syksystä ja sen tapahtumista. Ihmisistä, päivästä toiseen. Kuinkahan malttaa koskaan jäädä äitiyslomalle..

- Tekis mieli jo tilata rattaat. Ja ostaa sittenkin vaaka. 

- Voisin pestä hampaita jatkuvasti, purkustella suuvettä tai syödä purkkaa. Sama vanha mieliteko kuin viimeksi. Kaikki mintun, raikkaan mentholin makuinen tai tuoksuinen. Himoitsen ylikaiken. Tälläkertaa en tosin vielä oo maistellut suihkusaippuaa.

- Hurjat mielialanvaihtelut. Niinkun en muutenkin olisi hetkessä elävä tuuliviiri. Temperamenttinen sekunnissa syttyvä, ollen samalla äärettömän herkkä. Nyt höystettynä raskaushormoneilla - ei käy kateeksi ympärilläolevia.

- Ikävä omia vaatteita ja omaa kroppaa. En kai kuulu niihin, jotka erityisemmin nauttii tästä ajasta. Vaikkakin oon hyvässä kunnossa ja jaksan, mutta normaaliin verrattuna ero on iso.  Harmittaa, kun ei jaksa juosta. Kävelyvauhti paljon hitaampaa ja väsymys järjetöntä.

- Vatsa kasvaa supervauhdilla. Liiankin.

- Neiti antaa jokailta mahalle pusun ja sanoo hyvää yötä siskolle. En malta odottaa päästä seuraamaan sisarussuhteen syntymistä. Sitä kun pieni onkin yhtäkkiä niin iso ja huolehtiva. Millaiseksi meidän perhe mahtaa muotoutua?

- Oon miettinyt paljon mun äitiä ja sitä, miten hienosti se on tilanteeseen nähden meidät onnistunut kasvattamaan, suurimmaks osaksi yksin. Kuitenkin aina jaksaen touhuta meidän kanssa ja kannustaa. Kyllä äidit on pirun vahvoja. Kai niiden on pakko olla.

- Tuleva jännittää. Paljon. En edes oikeastaan tiedä jännittääkö enemmän vai vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

- Neidin sensorointi ja hälytykset korkeisiin ja mataliin sokereihin on helpottanut elämää. Paljon. 

Sunnuntai.

Sunnuntai ja viikonloppu takana.

Välillä mietin, pitääkö olla niin ankara itselleen,

vaatia niin paljon ja jatkuvasti. 

Eikö vähempikin joskus riittäisi?

Jos joskus voisikin vain hyväksyä, 

päivät ja tunteet,

sellaisina kuin ne tulevat?

Elää, jättää taakse ja siirtyä tuleviin.

Kun viikonloppu kuitenkin piti sisällään niin paljon hyvää ja yhdessä tehtyjä asioita; Yhteistä aikaa, lettuja välipalaksi, ja ruoan laittoa. Naurua, Titi-nallen tahtiin tanssimista, askartelua ja tyttöjenjuttuja, yhteisiä hymyjä, aamuhaleja ja silittelyjä.

Miksi ihmeessä on takerruttava vain niihin hetkiin, kun hermostuin ja korotin ääntä, kun en jaksanut toistaa sadatta kertaa lausetta. Epävarmuuden tunnetta, kun en tiedä mikä ratkaisu on oikea ja kenen etua ajatella. Ärsyyntymistä siitä, että on väsynyt, vaikkei haluaisi. Suru siitä, kun ei voi olla kaikille läsnä jatkuvasti. Turhautumista omaan toimintaan. Huonoa omaatuntoa, taas ihan turhasta.

Onko vahvuudesta tullut mulle tosiaankin sitä, että koittaa piilottaa omat hetkelliset tunteensa eikä kuuntele tarpeitaan ja ilosta sekä onnesta ainoat tunteet, jotka voin hyväksyä. Onko niin pitkään kaikki ollut niin hyvää, että pari huonompaa päivää saa väritettyä hetkellisesti koko maiseman harmaan sävyillä? 

Miksi pitää soimata itseään ja toimintaansa, vaikka tietää, että huomenna on taas uusi aamu. Uusi päivä ja uusi mieli, uudet mahdollisuudet ja uudet valinnat. Eikö voisi olla ihan vähän armollisempi, kun tietää kuitenkin koittaneensa tänäänkin parhaansa, ja kaiken olevan kuitenkin hyvin. Eikö voisi ajatella, että jotkut päivät ovat vain ehkä parempia kuin toiset?

Eikö voisi nytkin vaan muistella sitä sateenkaarta, jota ihailtiin illalla. Onnea ja ihmetystä; olisiko sen päässä aarre. Istuen parvekkeella, kaatosadetta ja aurinkoa samaan aikaan katsellen. Kummastelua siitä, kuinka voi sataa ja paistaa aurinko samaan aikaan. 

Niin, elämässä kai kaikki voi tapahtua samaan aikaan.

Hyvän päivän aamu.

Kolme kuppia kahvia, 

ja aamujooga.

Edessä oleva töihin ja tarhaan juoksu.

Hetki aikaa olla ja valmistautua päivään.

Päivään, jolloin kaikki on vielä mahdollista,

tyhjät tunnit täyttämättä edessä.

Tästä tulee hyvä päivä. Voiko mitään muuta odotusta aamuisin tulevasta päivästä ollakkaan?

Uuden alku, mahdollisuus valita millä tavoin ja asenteella käyttää seuraavat tunnit. Aika asettaa tavoitteet ja ryhtyä hommiin.

Oon huomannut, miten tärkeitä aamut on mulle. Siksi kello soi tuntia aikaisemmin kuin olisi pakko; että ehdin aloittaa päivän asioilla joista nautin tällähetkellä eniten. Asioilla, jotka antaa voimaa. Herättää kropan liikkeellä ja mielen hetkellä aikaa itselle, ajatuksille, unelmille. 

On valinta, millä mielellä tähän päivään lähtee, ja mitä sillä haluaa tehdä. Päätä valita hyvin :)

25. Raskausviikko

Elokuu, kesän viimehetket ja alkavan syksyn tuntu. Aika uudelle; uusille aluille, tavoille ja päämäärille. 25.raskausviikko, ajankulu tuntuu hurjalta.

Tälläviikolla;

- Ystäviä ja lasten kanssa touhuamista. Miten onnellinen oon samanhenkisistä ihmisistä ympärillä. Ystävistä. Touhuamisesta lasten kanssa.

- Muistin kuinka kiitollinen pitää olla hetkistä, joina kaikki on hyvin. Meillä alkoi aamu ambulanssin tilaamisella neidin liian alas pudonneen verensokerin ja virkoomattomuuden takia. Kaikki on niin pienestä kiinni. Pitää muistaa kiitollisuus hetkestä, kun kaikki on hyvin.

- Nautin mun työstä, vaikka arkeen paluu jännittikin. Oon etuoikeutettu saadessa tehdä töitä niin huikeiden ihmisten kanssa. Työtä, josta nautin ja motivoidun päivästä toiseen. Työtä, jossa saa toteuttaa ideoita. Viikot täynnä erilaisia päiviä ja inspiroivia ihmisiä ympärillä. Mitenhän malttaa jäädä äitiyslomalle.

- Paras ostos ikinä; uusi, valkoinen kylpytakki, jonka kiskoa päälle aamusuihkun jälkeen. Heippa kolmen pyyhkeen viritykset. Miksen oo aiemmin raaskinut ostaa itselle kylpytakkia! Arjen ehdoton luksus.

- Ihanin lause " äiti tule lähelle, on ollut ikävä". Neidin isojenryhmään siirtyminen on sujunut hyvin. Helpotus.

- Nautin arjesta. Työmatkapyöräily. Ihana kiireen tuntu ja hoidettavat asiat. Silti tunne siitä, että kaikki on hallinnassa. Ajatukset uudella lailla liikkeellä. Uudet ja vanhat ihmiset ympärillä. Tutut tavat. Hymy ja nauru. Iltajooga.

- Vaatekriisit. Maha kasvaa silmissä, mikään ei enää mahdu päälle eikä tunnu hyvältä. Voiko omia farkkuja olla näin kova  ikävä?

- Ei yhtään hankintaa vauvalle. Vieläkään. Naurattaa ajatella, että viimekerralla tässä vaiheessa oli jo pinnasängyt valmiina ja vaatteet silitettynä. Nyt ei mitään!

- Liikaa jäätelöä. Ihan liikaa. Ja salmiakkia.

- Tavoitteiden asettamista. Unelmien kirjaamista. Rakastan listoja. Ajatuksia ja suunnitelmia, jotka on kirjoitettu sanoiksi. Kaikki on silloin niin paljon konkreettisempaa, saavutettavampaa.