24.10.2015

Onnea on herätä aamulla ja hymyillä. Nähdä aurinko ja nauraa. 

Tanssia olohuoneessa. 

Lukea kirjaa.

Kuunnella musiikkia.

Kirjoittaa ajatuksia.

Kiljua riemusta.

Itkeä surusta.

Rakastaa. 

Huolehtia muista.

Iloita toisen onnesta.

Tehdä sitä mistä nauttii.

Heittäytyä elämään ja tuntea.

Antaa omastaan.

Nähdä hyvä, kaikessa.

Arvostaa ihmisiä ympärillä.

Uskoa siihen, että elämä kantaa.

Olla kiitollinen. Aina.

Onnea on olla.

Olla ja hymyillä, kaikesta huolimatta.

06.08.2015

Uskon unelmiin

ja siihen että jokaisen tulee elää omien arvojensa mukaisesti.

Uskon pieniin hetkiin ja arjen kauneuteen.

Uskon aitouteen.

Uskon hymyihin,

välittämiseen

ja avun antamiseen.

Uskon mahdollisuuksiin,

pieniinkin sellaisiin.

Uskon rohkeuteen,

vaikka sitä itseltäni välillä puuttuukin.

Uskon rakkauteen ja hyvyyteen,

vielä tänäänkin.

04.08.2015

Mä alan uskoa aikaisiin aamuihin yhä vaan enemmän. 

Kun koko päivä on vielä täynnä

mahdollisuuksia.

Yöhousut jalassa kävelylle,

rauhallinen venyttely,

lämmin suihku,

kuppi kahvia parvekkeella

ennen päivän kiiretä,

katsellen auringon nousua.

Aamut, ne on mun tämän syksyn juttu,

ehdottomasti.

Ihanaa päivää. Kaikki lähtee itsestä.

03.08.2015

Kun aamu alkaa kävelyllä auringossa,

pienellä joogalla

ja kahvikupilla hiljaisuuden vielä vallitessa,

tietää että päivästä on tulossa loistava.

Ja sitä se oli. 

02.08.2015

Sormet mustikassa,

auringonsäteet kasvoilla,

onnea ilmassa.

Sunnuntai.

02.08.2015

Lauantai-ilta; joogaa äidin kanssa,

haaveita, tavoitteita, uusia näkökulmia, innostumista yhdessä.

Kuinka hyvä olo voikaan olla?

Äärettömän kiitollinen ihmisistä mun elämässäni. 

01.08.2015

Loputtomalta syksyltä tuntuneen kesän jälkeen on taas syksy.

Syksy on mulle uuden aikaa;

Uusien tavoitteiden, tapojen, kiinnostusten ja ajatusten.

Mahdollisuus kehittää itseään, innostua ja kokeilla uutta.

Tänä syksynä aion;

keskittyä myös omaan hyvinvointiin,

aloittaa uudelleen venäjän opiskelun,

liikkua enemmän.

Koittaa lopettaa turhan huolen.

Olla kiitollinen.

Olla rohkea.

Hymyillä.

20.06.2015

Puolivuotta takana.

Enkä enään muista millaista oli elämä ennen mittauksia, laskemista ja pistämistä, kanyylinvaihtoja sekä sensorointeja ja yöllisiä mittauksia.

Varmasti kovin huoletonta.

Mutta, tämä on nyt meidän elämää.

Ja ton pienen rakkaan neidin lapsuus,

josta me tehdään parasta mahdollista.

Leikitään, nauretaan, näytetään maailmaa.

Kasvatetaan valintoihin ja elämäntapaan jotka tekevät hyvää.

Opetetaan hoitamaan itseään,

silti antamatta sen määrittää elämää.

Just eilen mietin,

miten ihanaa meillä on ja tulee olemaan.

Kuinka hauskaa meillä on,

kun tutustutaan yhdessä maailmaan.

Miten ylpeä mä olen tuosta pienestä rohkeasta tytöstä,

ja miten nautin jokaisesta hetkestä yhdessä.

Miten lumoava voikaan olla kaksivuotias,

ja hänen ajatuksensa.

Täynnä elämää ja iloa,

tunteita,

niin varmana itsestään ja läsnä;

hänelle kaikki on mahdollista.

Kunpa maailma kohtelisi tuota pientä hyvin,

säilyttäisi herkkyyden 

ja uskon itseensä 

sekä mahdollisuuksiin.

Ja mä toivoisin ,

että ajan voisi pysäyttää hetkeksi,

tai sen kulkua edes hidastaa hieman.

Tämä on nyt meidän elämää.

19.06.2015

Ja ensi juhannukseen mennessä osaan tehdä meille kukkaseppeleet, 

lupasin. 

17.06.15

Kesäilloissa on jotain taianomaista.

Kun alkaa hämärtää ollen silti valoisaa,

tämä päivä ei ole vielä loppunut eikä huominen alkanut.

Kesäillat tuoksuvat vapaudelle, mahdollisuuksille ja elämälle,

Ollen samalla äärettömän rauhoittavia.

Parhaat muistot ja merkityksellisimmät hetket ovat usein syntyneet näinä iltoina,

kun olo on kevyt ja mieli vapaa.

Kesäiltoina ajattelen usein häntä.

Häntä joka nautti näistä illoista

yhtä paljon, 

ehkä enemmän kuin minä.

Istuen pöydän ääressä,

ja katsellen ikkunasta jokea,

Hymyillen.

28.05.2015

Voi kuinka odotankaan kesää.

Odotan aurinkoa, lämpöä ja yhdessä oloa.

Viimekesä oli ihana;

lämmin,

rahaton,

hauska 

ja loputon.

Eläisin sen koska vain uudelleen.

Rakastan näitä hetkiä.

27.05.2015

Rakastan aamukahvia hiljaisuudessa,

Lempivärini on valkoinen,

ja lempiasusteeni hymy.

Olen utelias,

ja äärettömän huono peittämään tunteeni.

Arvostan eniten aitoutta.

Kauneinta on ihminen,

joka oikeasti välittää.

Lempivuodenaikani on kesä,

ja lempiherkkuni suklaa.

Perhe on tärkein.

Sen eteen teen mitä vain.

Rakastan lukemista.

Sählään liikaa.

Nauran paljon, 

ja liian usein väärässä paikassa.

Olen mielettömän kiitollinen elämälle,

joka päivä,

jokaisesta päivästä.

24.05.2015

On aikamoinen viikko takana; 

Polikäyntejä, unettomia öitä ja huolta.

Ei puhettakaan hoitotasapainosta.

Kuinka riittämättömäksi sitä voikaan itsensä tuntea,

kun ei pysty helpottamaan toisen oloa.

Ja kuinka lohduttomalta tuntuu,

kun mikään mitä yrittää ei auta.

Tämä on nyt meidän elämää, 

ja tuo on mun rakas tyttöni.

Ja meidän elämästä mä olen onnellinen

sekä suunnattoman kiitollinen

sitten kuitenkin,

juuri tälläisenään.

Aamut yhdessä, ihanampaakin ihanempia. 

15.05.15

Perjantai ja nimipäiväkukkia. Ei hullumpi viikonlopun aloitus.

Ei näissä arkipäivissäkään tosin mitään vikaa ole ollut.

Mä nautin elämästä ja tästä hetkestä.

Enkä voi millään lakata hehkuttamasta sitä kuinka upeassa työpaikassa saan olla.

Ja miten monipuolista ja kiinnostavaa työtä saan tehdä niin suunnattoman huikeiden ihmisten ympäröimänä.

 

Mua hymyilyttää joka aamu kun lähden töihin ja iltapäivä kun avaan kotioven. 

Se jos mikä on upeaa.

Elämä on upeaa.

Äitienpäivä.

Mä olen onnekas. 

Lukuisista riidoista, vaikeista ajoista, ja kaikesta  mitä meidän elämään on mahtunut huolimatta, 

mulla on äiti joka on opettanut;

Että kaikki tunteet saa ja pitää näyttää,

se on elämää.

Ja elämässä pitää tavoitella juuri sitä mitä haluaa, vaikka se tuntuisi kuinka kaukaiselta tai vaikka muut sanoisivat mitä.

Itseensä pitää uskoa, ja turha vaatimattomuus ei kaunista ketään.

Onneen ei myöskään tarvita tukuittain rahaa tai tavaraa ympärille. 

Täytyy olla rohkea, 

toteuttaa unelmiaan, 

ja elää elämää jota haluaa.

Perhe on tärkein. Ja omien lasten eteen tehdään mitä vain.

Kaikki asiat järjestyvät, aina.

Ja äiti, "you are the champion" !

<3

" Äiti, minä rakastan sinua äiti." 

 

Tyttö pussaa poskea

Ja minä,

minä pidättelen onnenkyyneleitä.

Jes!

Voi onnea ja riemua!!

Mä sain aivan upean duunipaikan markkinoinnin ja viestinnän parista. En voi edes sanoin kuvailla kuinka innoissani olen.

Voiko olla parempaa kuin päästä tekemään työtä joka motivoi ja jossa pääsee käyttämään lahjojaan ja luovuuttaan ?

Mulla on niin mielettömän onnellinen ja etuoikeutettu olo;

että juuri minä sain tämän mahdollisuuden.

Niin mahtavaa ettei löydy edes sanoja!

Malja elämälle, uusille haasteille ja tulevaisuudelle!

08.04.2015

Parasta tänään;

On kutitella varpaita,

harjata hiuksia 

ja tulla kuulluksi.

On katsoa nukkuvaa lasta,

kuunnella rauhallista hengitystä

ja käpertyä sohvan nurkkaan,

Ihan itsekseen.

Hymyillen. 

 <3

 

06.04.15

Viimekevät,

Nyt se tuntuu niin kaukaiselta ajalta,

kuin siitä olisi jo vuosia.

Asuimme hetken poissa kotoa, 

keskellä ei mitään.

Kävelimme ulkona,

vailla velvollisuuksia.

Oli vain päiviä,

päiviä täynnä täyttämättömiä tunteja.

Viimekevät.

Haaveilin töihin paluusta,

Uudesta kodista ja uudesta alusta.

Nautin valoisista aamuista ja iltojen hämärästä.

Olo oli kevyt.

Muistan kuinka mietin miten minulle on annettu näin paljon onnea,

kertaheitolla.

Kuinka kaikki voikaan olla näin hyvin, minulla.

Tuntui kuin maailma olisi täynnä mahdollisuuksia.

Ja niinhän se onkin,

ne vain pitää osata nähdä,

vielä nytkin.

05.04.2015

Suututtaa.

Miten epäreilulta tuntuukaan että niin hyvän reissun jälkeen, heti kotiin tultua sokerit on 20luokkaa ja ketoaineet nousseet.

Ehdin jo ajatella että kaikki meni yllättävän hyvin. Nyt kun vihdoin uskalsimme lähteä reissuun.

Tyttö on väsynyt. Niin väsynyt ettei jaksa kuin nukkua.

Ilmeisesti kanyylissä ollut tukos tai letkussa ilmaa.. Tai sitten mitä tahansa.

Kuinka hiton epäreilulta tuntuu ettei voi olla huoleton ja rauhassa.

Että koko ajan täytyy olla varuillaan,

Varmuudenvuoksi.

 Ja että pienen ihmisen olon pitää muuttua hetkessä noin huonoksi.

Se on niin hiton epäreilua.

Ja niin uuvuttavaa. 

Mutta se kai kuuluu tähän, että kaikki voi muuttua hetkessä.

Vaikka kuinka yritän, aina välillä vihaan tuota tautia niin suunnattoman paljon että tekisi mieli itkeä ja huutaa. Turhaudun näihin välineisiin, vaikka samalla onkin oltava kiitollinen siitä että tällaiset on olemassa. Turhauttaa, suututtaa ja surettaa, näinä hetkinä aivan liikaa.

Pitää vain vielä enemmän nauttia niistä päivistä kun kaikki on hyvin ja tasaista.

04.04.2015

Pitkä viikonloppu

ja me lähdimme retkelle.

Tätä oli odotettu kauan,

Laskettu öitä ja suunniteltu.

Oli kuulemma jännittävää matkustaa junalla

ja ihanaa lähteä.

Kylpylään ja tititaloon,

nukkumaan hotellin valkoisiin lakanoihin.

Nauttimaan ison perheemme seurasta.

Pitkästä aikaa retkellä,

me tytöt yhdessä.

01.04.2015

Pitkä kävelylenkki hyvän ystävän kanssa pitkin rantateitä,

sateen jälkeen,

ajatuksia jakaen.

Sillä hetkellä meri oli tyyni,

Kuten mielikin.

Hyvät ystävät, miten kiitollinen oonkaan niistä, 

Ihmisistä jotka pysyvät vierellä,

ja joiden vierellä pysyä.

 <3

Lauantai

Siivousta,

Pyykinpesua ja viikkausta,

Leikkejä,

Rikkoutuneet kananmunat lattialla,

Meitä naurattaa.

Voiko olla parempaa kuin olla vaan ?

Rakastan näitä tuliaisia tarhasta! Kuinka hellyyttävää onkaan ajatella niitä kaikkia pieniä siellä, riemuissaan kylvämässä herneenversoja pieniin purkkeihin. 

26.02.15

On päiviä.

Päiviä jotka ovat mitä ovat ja ne pitää ottaa vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Tänään oli sellainen päivä.

Ahdistaa jatkuva kiire ja se ettei muka ole aikaa. 

Kun on sata asiaa hoidettavana ja toivoisi että saisi jostakin ajan keskittyä rauhassa edes yhteen niistä.

Tytön sokerit ovat olleet kaikkea kolmen ja kuudentoista väliltä. 

Korvatulehdus.

Nämä hetket turhauttavat suunnattomasti;

Kun mikään mitä itse teet tai et tee ei vaikuta.

Kun arvot eivät hyvästä ja tarkasta hoidosta huolimatta pysy kurissa.

Kun kaikkea ei vain pysty hallitsemaan vaikka kuinka haluaisi.

Olisikin kyse musta itsestäni, omasta hoidostani, omista arvoistani ja omasta olostani.

Mutta tuosta pienestä ihanasta tytöstä. Noin pienen lapsen olosta ja jaksamisesta.

Hoitotasapainosta.

Tulevaisuudesta.

Epäreilua. Se on niin äärettömän epäreilua että mun tekisi mieli itkeä.

Onneksi kohta on huominen. Se on varmasti jo parempi päivä.

Niin huomisilla on aina tapana olla.

Välipala. Kukkakaalia, herneitä, 1/2 omena, mustikka-pellavarouhe-banaanismoothie. HH 20

23.03.15

Täydellisyys.

Mulle se ei merkitse tavaraa, rahaa tai yltäkylläisyyttä,

ei siloiteltua elämää tai pintaliitoa.

Mulle täydellisyys merkitsee vapautta;

Vapautta valita mitä haluaa tehdä elääkseen ja mihin keskittyä,

Vapautta tavoitella unelmia ja toteuttaa itseään. 

Vapautta olla, tässä ja nyt. 

Vapautta nauttia elämästä,

ja karsia turha pois.

Vapaus antaa mahdollisuuksia. On itsestä kiinni kuinka ne käyttää.

Täydellisyys on vapautta. 

2-vuotias

Meillä asuu nykyään kaksivuotias tyttö. Uskomatonta.

Juhlat on juhlittu. Meillä oli ihana päivä.

Ystävät kokoontuneena yhteen, syömistä, ja kuohuvaa, tytön riemua katsellen.

Kaksi vuotta.

Mihin aika juoksee?

Kaksi vuotta sitten en tiennyt miltä elämä lapsen kanssa tuntuisi.

Nyt tiedän; en vaihtaisi sekuntiakaan.

Sunnuntai - pannaripäivä

Sunnuntai. 

Aurinkoa ja ulkoilua merenrannalla. 

Iltapalaksi on pannukakkuja, niinkuin aina viikonloppuisin.

Tyttö istuu hellan vieressä katsomassa kun pannarit paistuvat

 ja heiluttelee jalkojaan laidan yli iloisena.

Kuulemma näitä pitäisi heitellä korkealle ilmaan,

samallalailla kuin Pipsa possussa. 

Ainakin nämä syödään lämpimänä, 

suoraan pannulta suuhun,

siihen asti kun masu on täynnä.

Herkullista, hän sanoo ja nauraa.

 

Sunnuntai, mikä ihana päivä.

Banaani- kananmuna-4valkuaista-pellavarouhetta-ripaus kaurahiutaleita kookosöljyssä paistettuna. Koko taikina 20HH.

09.03.2015

Aamu on valoisa, pitkästä aikaa.

Ehkä juuri sen vuoksi olemme tänään niin ajoissa liikkeellä että tyttö saa kävellä itse tarhalle asti, tutkia tienvierustoja matkalla ja kertoa ajatuksiaan.

Ne jos mitkä ovatkin hauskaa kuunneltavaa.

Nauramme yhdessä ja ilmassa tuoksuu kevät.

Taidamme molemmat nauttia aamuisesta matkastamme yhtä paljon.

Arjen pienet onnenhetket, ne ovat juuri näitä;

Hetkiä jotka jäävät helposti huomaamatta ellei ole läsnä.

Ne ovat hetkiä ja tunteita jotka haluaisi tallettaa niin elävästi että voisi koska tahansa kokea ne uudelleen.

Hetkiä joiden ei haluaisi lipuvan ohi vaikka ne niin väistämättä tekevätkin.

Pienen pieniä arkisia hetkiä, kultaakin kalliimpia.

07.03.2015

Kiireinen työviikko sai stopin kertaheitolla.

Täällä on sairastettu korvatulehdusta ja mahatautia.

On raahattu patjat olohuoneen lattialle ja linnottauduttu peittojen alle. 

On katseltu piirrettyjä, syöty herkkuja ja juotu mehua.

Niin, herkkuja ja mehua ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen.  Muu ei mene alas ja joillain keinoin on  pakko saada pidettyä sokerit normaalin rajoissa kun ei mikään pysy sisällä.

Normaalista luonteestani poiketen,olen ollut todella täsmällinen ja tarkka kaikessa; ruoka-ajat, annosten mittaaminen ja annostelut sekä ruokapäiväkirjan pitäminen, joten ehkä meille kaikille teki hyvää tällänen päivä kun peli vedetään poikki.

Ehkä eilinen opetti muakin ottamaan rennommin tämän kaiken suhteen ja toi varmuutta siitä että erikoistilanteistakin selvitään.

Tämän päivän jälkeen uskaltaudun haaveilemaan ensi talven matkasta lämpimään, eiköhän me uskalleta lähteä. 

Ehkä mun omat ajatukseni ovatkin olleet ainoa rajoite elämälle.

Sensorointiviikko

Ensimmäinen viikko sensorin kanssa oli mulle kieltämättä pieni järkytys.

Viime polikäynneistä ja kahden tunnin välein mitatuista arvoista olin elänyt siinä kuvitelmansa että jonkinlainen tasapaino hoitoon oli löytynyt. Nyt kuitenkin paljastui mitä vuoristorataa tytön sokerit sahasivat ja musta tuntui kuin koko taudin vaativuus ja raskaus olisi saanut aivan uuden merkityksen.

Toisaalta, kulunut viikko on tuntunut turvalliselta; yöllä vilkaisu siihe missä mennään ilman mittauksia. Tieto siitä että pumppu alkaa hälyttämään jos mennään matalilla. 

Jotain asetuksia basaaleissakin ilmeisesti onnistuin säätämään oikeampaan suuntaan.

On jopa hieman orpo olo kun sensori lopetti toimintansa. Nyt mennään taas pintapuolisilla tiedoilla.

Kaksi kuukautta tätä on nyt takana. Ja loppuelämä edessä. Koitan olla positiivinen, kaikkihan on asenteesta ja omasta suhtautumisesta kiinni. Vuoden kuluttua tämä kaikki on varmasti jo rutiinia, luonnollinen osa meidän arkea. Kunpa vain osaisin hieman löysätä omien ajatusteni suhteen ja ajatella tästäkin että riittävän hyvä hoito riittää. 

Ja että onnellinen lapsi on tärkein asia. Sekä äiti joka jaksaa.

Aamiainen meillä: Omena 10hh, avokado 5hh, vadelma-maustamatonjogurtti-pellavarouhesmoothie 15hh. Nam.

15.02.2015

On ihanaa olla minä, juuri tänään.

Kun kevätaurinko paistaa ikkunasta sisälle lämmittäen selkääni,

kuuntelen hiljaisuutta ja ajattelen sitä kuinka onnekas olen.

Ilman mitään sen erityisempää syytä.

12.02.2015

Tänään.

Tänään niinkuin niin monena muunakin päivänä, aamu alkoi kiireen keskellä, tosin omasta syystämme.

Et olisi halunnut millään nousta, 

en minäkään.

Jäimme aivan liian pitkäksi aikaa makoilemaan lämpimän peiton alle, toisillemme hymyillen ja aamulle nauraen. Pyydät kutittamaan jo valmiiksi kikattaen. Olet ihana.

On jo kiire, kuten nykyään aina aamuisin. Koitan pukea päälle samalla kahvia hörppien. 

Etsin vaatteesi ja pyydän kymmenellä eri tavalla sinua pukeutumaan. Juokset karkuun, kiljuen samalla Ota kiinni ja pysähdyt nauramaan. Niin teen minäkin. Toivotonta.

Aina myöhässä, jokapaikasta, mietin kun juoksemme aamun pimeydessä kohti päiväkotia. 

Miksi aika kuluu aamuisin niin nopeasti?

Pusut ja halit, näytetään käsillä toisillemme kuinka paljon rakastetaankaan. Minä sinua ja sinä minua. Heipat ja kohti päivän touhuja.

Juoksen bussiin, ne ovat aina myöhässä, kuten minäkin.

08.02.2015

Aikamoinen kuukausi.

Tunteet ja ajatukset vaihtelevat laidasta laitaan. 

Sitä miltä tuntuu kun oma lapsi sairastuu, ei varmasti voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. 

Kun kaikki maailman muut huolet menettävät merkityksensä ja  aiemmin niin suurilta tuntuvat asiat ovat hetkessä muuttuneet mitättömiksi sivuseikoiksi.

Pääasia on että lapsi on onnellinen ja ettei tuo sairaus tulisi määrittämään häntä, eikä meidän elämäämme.

Pumppu muistuttaa olemassaolollaan jatkuvasti siitä että elämä on erilaista kuin ennen, siitä hirmuisen suuresta vastuusta harteillani. Elämän hauraudesta.

Mittauksia mittausten perään.

Ruokapäiväkirjan kirjaamista.

Annosten laskemista, hyvien hoitotapojen etsimistä.

Tyttö on iloinen, kaikesta huolimatta. Haluaa harjoitella itse mittaamaan. On niin reipas. Äidin pieni tyttö.

Kun öisin ei uskalla nukkua kunnolla jotta varmasti heräisi jos jotain tapahtuu, osaa arvostaa kummasti seuraavaa aamua; 

sitä kun tuo pieni tuhisee rauhassa vieressä ja herää hymyillen, sitä kun kaikki on hyvin.

Elämä on lahja.

Toivon, toivon niin paljon että nämä pelot hälvenevät ajan kanssa. 

Sillä aikaa on vain elettävä hetki kerrallaan ja otettava päivät vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Kokoajan tuntuu silti helpommalta; hoidosta alkaa tulla rutiinia ja arki löytää hiljalleen uomansa.

Kohta on taas kevät.

Itse tasapainottelen töiden, koulun, kodin ja tämän kanssa. Ehkä nyt on helpompi myöntää olevansa hetkittäin väsynyt, kukapa ei tällaisen keskellä olisi.

Silti kaikesta huolesta ja väsymyksestä huolimatta päällimmäiset tunteet ovat kiitollisuus ja onni, niin syvä rakkaus etteivät sanat riitä; me olemme tässä yhdessä ja selviämme. Elämme vielä elämää joka ainakin hetkittäin on huoletonta. Osaamme arvostaa asioita jotka täällä lopulta merkitsevät.

Jotenkin sitä osaa olla nyt itselleen armollisempi, monen asian suhteen.

Arki on kiireistä.

Se on juoksua paikasta toiseen,

tasapainottelua kaiken hoidettavan keskellä.

Arki on huonosti nukuttuja öitä ja aikaisia aamuja.

Se on kahvin tuoksua  muiden vielä nukkuessa,

liian nopeasti kuuluvia päiviä jotka kääntyvät illaksi ja taas yöksi.

Arki on valinta,

valinta siitä miltä kantilta asioita haluaa katsoa.

Arki on hetkessä elämistä, 

Velvollisuuksien keskellä,

Silti

toisiamme varten,

tässä ja nyt. 

Arki on aikaa,

Ja aika on arvokkain asia joka meillä on käytettävänämme.

Tää päivä tuntui taas elämältä. 

Mua hymyilyttää. 

Miten paljon hukkaan heittäisin, 

omia päiviäni ja aikaani 

murehtimalla asioita joihin en voi vaikuttaa, 

en vaikka kuinka haluaisin. 

Kun vaihtoehtona on olla onnellinen,

 jokapäivä, 

kaikesta huolimatta,

tai juuri sen kaiken takia. 

Mennä eteenpäin ja uskaltaa,

Uskaltaa olla.

Tänään

Sata sanaa paperilla.

Kaikki pyyhitty pois, hetkessä.

Ei ole helppoa antaa itsensä olla väsynyt arkeen. 

Aiemmin en tiennyt siitä,

Että päivät voivat tuntua raskailta,

Rutiinit uuvuttavilta,

Ja ikkunasta näkyvä harmaus loputtomalta.

Huomenna hymyilen taas, 

Koska silloin on sen aika. 

---

Yhtenä yönä sairaalan lattialla maatessa, tulevaisuutta miettiessä, ahdistukset, suru ja pelot seurana, mun isäni käski mua kysyä ahdistukselta, mun oman pääni tuotteelta, koska se meinaa lähteä ja ilmottaa sille päivän.  

 Se päivä on huomenna. 

2015 - vuosi sopeutumiselle

Ahdistaa.

Ahdistaa vanhat kirjoitukset ja kaikki se onni ja helppous.

Meidän vuoden 2015 ensimmäinen aamu alkoi lastenosastolla ja jatkui siellä lähes tähän asti.

1.tyypin Diabetes, mun pienellä alle kaksi vuotiaalla tytölläni. Ei osattu epäillä mitään ennenkuin oltiin siinä pisteessä että raukka nukkui reilun vuorokauden tiputuksessa.

Tiedän ettei saisi valittaa, että maailma on täynnä paljon pahempaa; lohduttomampia uutisia, rankempia sairauksia, menetystä. Tää on pientä verrattuna niihin.

Mutta silti.

Loppuelämä on pitkäaika.

Ja äitinä, mua surettaa. Itken itkuja joita lapsi ei vielä osaa itkeä ja suren asioita joita toinen ei osaa vielä surra. Eikä välttämättä koskaan tulekkaan suremaan tai itkemään. Niinkuin mun isä sanoi, usein toisen sairaus on itselle isompi suru.

Tää on mulle uutta, entuudestaan lähes tuntematonta. Mitä enemmän luen mahdollisista seuraksista ja muiden vanhempien kokemuksista, sitä enemmän mua alkaa ahdistamaan.
Miksei missään kukaan kerro kuinka hyvin ja helposti kaikki on sujunut?

Vuosi 2015, sen teemana on meille sopeutuminen ja uuden opetteleminen. Parhaan hoitotavan löytäminen.

"Worrying does not take away tomorrows troubles, it takes away todays peace."