Kuukaudet kuluu hirveää vauhtia,
puhumattakaan viikoista ja päivistä,
jotka kiitävät ohi.
Ja mä oon enemmän kuin iloinen siitä,
on suunnattoman ihanaa tietää kohta tuntevansa
itsensä taas omaksi itsekseen.
Tällä viikolla;
- Pakko kai myöntää ettei jaksa samalla tavalla. Oon muutamana päivänä joutunut lähtemään töistä vähän aiemmin ja tänään jäin suosiolla etäpäivän viettoon. Luojan kiitos on duuni, jota voi tehdä kotoa käsin!
- Malttamatonta odotusta. Niin monen asian odottamista. Eniten tietenkin vauvan. Mutta melkein yhtälailla odotan sitä, kun pääsen taas liikkumaan normaalisti ja jaksan, eikä olo ole näin suunnattoman kömpelö - ja iso.
- Synnytyspelkoa. Naiset on hulluja, kun tekee sen uudestaan ja uudestaan. Ja mua jännittää - ehkä eniten se, että vaikka kuinka valmistautuisi ja suunnittelisi, kaikki menee kuitenkin juuri siten kuin on mennäkseen. On pelottavaa, kun ei voi olla varma siitä mitä omalle kropalle seuraavaksi tapahtuu.
- Ihania syyspäiviä ja ulkoilua. Parasta on viettää aikaa ton pienen tytön kanssa, vielä hetken ihan kaksin. Ihmetellen syksyä ja luonnon muuttumista.
"Kun alkaa satamaan lunta, pikkusisko syntyy", tuumasi neiti.
Ja niinhän se voi hyvin ollakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti