lauantai 20. kesäkuuta 2015

20.06.2015

Puolivuotta takana.

Enkä enään muista millaista oli elämä ennen mittauksia, laskemista ja pistämistä, kanyylinvaihtoja sekä sensorointeja ja yöllisiä mittauksia.

Varmasti kovin huoletonta.

Mutta, tämä on nyt meidän elämää.
Ja ton pienen rakkaan neidin lapsuus,
josta me tehdään parasta mahdollista.

Leikitään, nauretaan, näytetään maailmaa.

Kasvatetaan valintoihin ja elämäntapaan jotka tekevät hyvää.

Opetetaan hoitamaan itseään,
silti antamatta sen määrittää elämää.


Just eilen mietin,
miten ihanaa meillä on ja tulee olemaan.
Kuinka hauskaa meillä on,
kun tutustutaan yhdessä maailmaan.

Miten ylpeä mä olen tuosta pienestä rohkeasta tytöstä,
ja miten nautin jokaisesta hetkestä yhdessä.


Miten lumoava voikaan olla kaksivuotias,
ja hänen ajatuksensa.
Täynnä elämää ja iloa,
tunteita,
niin varmana itsestään ja läsnä;
hänelle kaikki on mahdollista.

Kunpa maailma kohtelisi tuota pientä hyvin,
säilyttäisi herkkyyden 
ja uskon itseensä 
sekä mahdollisuuksiin.

Ja mä toivoisin ,
että ajan voisi pysäyttää hetkeksi,
tai sen kulkua edes hidastaa hieman.


Tämä on nyt meidän elämää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti