sunnuntai 12. helmikuuta 2017

PIeni ilon hetki.

Tuntemattoman ihmisen hyvyys,
pohjaton riemu,
ja sanoinkuvaamaton onni.



Maailma on täynnä hyviä ihmisiä. Mä kai tarvitsin siitä muistutuksen, ja sen tosiaan sainkin yhtenä niistä illoista Dubain rantakadulla. 

Sinä päivänä me oltiin kävelty ympäriinsä ihastellen maisemia, maattu auringossa ja polskittu uima-altaassa. Illalla pelattiin rantakadun pelejä, tietenkään voittamatta mitään, vaikka juuri niitä palkintoleluja tuo pian neljävuotias olisi niin kovasti halunnut. Krokotiilinkyyneleet pienissä silmissä lähdettiin kävelemään poispäin. Ja mä yritin muistuttaa, kuinka pitäisi olla vain iloinen siitä että me ylipäänsä voidaan olla täällä. Tässä upeassa kaupungissa elämässä hetki loputonta kesää yhdessä. Ja tuo niin pieni ja ajattelevainen neiti kuunteli, pyytäen sitten mua etsimään sen hymyn jostakin. Ja mä leikin löytäväni sen kulmantakaa ja palauttavani neidille. 

Siinä me jatkettiin matkaa käsikädessä auringon laskiessa, löydetyt hymyt kasvoilla, kun takaa kuului tuntemattoman naisen ääni. Ääni, joka kertoi haluavansa antaa tuon juuri voittamansa jättikokoisen pehmeän, maailman suloisimman punaisen ketun mun tytölleni, koska itse kuulemma lentäisi huomenna, eikä haluaisi raahata sitä mukana. Ja sillä hetkellä neidin ilme, silmien loiste, riemun kiljahdukset ja ilo oli jotakin niin käsinkosketeltavan aitoa ja liikuttavaa. Mä kiitin naista tuhannesti hyvyydestä löytämättä oikeita sanoja kertomaan miten paljon sille pieni ele merkitsikään meille juuri sillä hetkellä.

Ja onnenkyyneleet silmissä, laskevan auringon alla halasin neidin kanssa sitä isoa, niin pehmeää kettua. Ja me mietittiin yhdessä, kuinka kiltti se nainen olikaan. Ja että iloisille ihmisille tapahtuu iloisia asioita. Ja kuinka aikuisilla isosta ilostakin voi tulla itku silmiin. 

2 kommenttia: