Ehkä yks parhaista perjantai-illoista hetkeen.
Ystävä mukanaan kuulumiset tän kodin seinien ulkopuolelta,
pöytä täynnä herkkuja,
hymyilevä vauva
ja lapsilla seuraa toisistaan.
Se on jännää, kuinka joidenkin ihmisten kanssa kaikki vain klikkaa heti luonnostaan. Ensimmäisestä sekunnista alkaen. Ne ihmiset tunnistaa heti ja niistä ei halua luopua koskaan.
Mua naurattaa, kun mietin meitä. Mun parasta työkaveria, esimiestä ja ystävää, jonka kohdalla sana ystäväkin on liian mitätön. Duunissa täydennetään toistemme vahvuuksia; mennään eikä meinata, saadaan aikaan asioita, paiskitaan hommia intohimolla, toteutetaan hulluja ideoita. Niin erilaisia ja silti niin samanlaisia. Se tuttu tekemisenmeininki kaikessa mihin ryhtyy. Se on muuten piirre mitä mä ihmisissä rakastan. Intohimoista tekemistä oikealla asenteella. Ja se tarttuu.
On etuoikeus löytää vielä näin aikuisena elämään uusi ihminen - ystävä, jonka kanssa on niin helppo olla - ja jonka kanssa ei tarvitse miettiä mitä sanoo tai miten on. Jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia, ja jo melkein sanomatta tietää mitä toinen ajattelee. Sellainen, jonka kanssa tuntuu että on aina kotona.
Harvojen kanssa tulee myöskään naurettua yhtä paljon, yhtä syvältä vatsanpohjasta ja yhtä aidosti. Sitä maailman parasta naurua, joka ei meinaa loppua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti