Kuinkakohan saisi;
kaivettua joogamaton esiin,
vedettyä lenkkarit jalkaan,
uskaltauduttua tanssitunnille.
Kohta voisi olla jo aika.
Mulla alkaa jo olla pieni ikävä aamujoogaa rauhassa, niitä pitkiä juoksulenkkejä joista pystyi aidosti nauttimaan, hikoilua salilla sekä tanssitunteja, joiden jälkeen olo on enemmän kuin uskomaton.
Pieni ikävä sitä oloa, jonka saavuttaa kun tekee asioita, joista nauttii; kun kroppa toimii, energiaa riittää ja hymy on hieman leveämpi kuin muuten.
Ei varmaan pitäisi kuin aloittaa. Mikäköhän siinäkin on niin vaikeaa?
Varsinkin, kun tietää kuinka uskomattoman hyvän olon yksittäinen pienikin treeni saisi aikaan - kun vain viitsisi.
Neiti vinkkasi illalla, että mun kannattaisi jo varata pyörätuoli valmiiksi sitä varten, kun kasvan mummoksi. Tai oikeastaan se voisi huomenna etsiä mulle kävelykepin.
Ehkä mä tosiaan aloitan sen liikkumisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti