keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Keskiviikko.

Miten upeita päivät toistensa perään voivatkaan olla,
ihan vain olemassaolollaan.
Aurinko valaisee mielen ja kodin
- kohta on kevät. 



Kolmekuppia kahvia, parinpäivän ruoka uunissa, aamujooga takana, neiti tarhassa vielä hetken ja hyväntuulinen vauva taas unilla. Iltapäivän ohjelmassa vanha ystävä ja uusi Hoplop.

Viimeisiä viikkoja ei voi olla ajattelematta ilman leveää hymyä. 

Päivät ovat alkaneet pidentyä ja valo lisääntyä. Vaikka puolet mun hereilläoloajasta tuntuukin menevän imettäessä sängyllä tai sohvalla maaten, ollaan me ehditty tehdäkkin paljon. Ulkoiltu, katsottu elokuvia, käyty luistelemassa, pulkkailtu ja laskettu liukumäkeä kuuma kaakao mukana. Luettu ja höpsötelty, niinkuin neiti sen sanoo. Tehty päiväretki mun isän perheen luokse ja nähty ystäviä.

Enkä malta odottaa ensi viikon Dubain reissua ja aurinkoa; loputonta naurua ja aikaa meidän koko suuren perheen kanssa. Vaikka samalla mua jännittää mielettömästi matkustaa näin pieni vauva mukana + ensimmäistä kertaa diabeteksen aikana. "Ei voi lopettaa elämistä", sanoi mun vanha duunikaveri viikonloppuna. 
Ja niinhän se on. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti